Kategoriat
Näytelmät

Luther 2017

Kahdestoista näytelmä, Ensi-ilta 31.10.2017

Kuopion piispa Jari Jolkkonen on todennut ”Martti Luther ja hänen perintönsä ovat kristikunnan yhteistä omaisuutta. Reformaation merkkivuosi haastaa suomalaisia pohtimaan, mistä luterilaisessa uskonpuhdistuksessa oli kysymys ja mikä on sen pysyvä merkitys nyt ja tulevaisuudessa.”

Me Kristyläiset haluamme liittyä tähän merkkivuoden yhteiseen pohdiskeluun valmistamalla teesien naulaamisen merkkipäivänä 31.10.2017 ensi-iltaan valmistuvan Harri Raittiin kirjoittaman ja allekirjoittaneen Kristylle sovittaman näytelmän LUTHER.
Tämän esityksen kautta Kristy on osaltaan mukana reformaatiota juhlistavassa maailmanlaajuisessa tapahtumassa.

”Vastakkainasettelusta yhteyteen”

Vuonna 2013 luterilaisten ja katolilaisten julkaiseman yhteisen asiakirjan mukaan katolilaiset iloitsevat yhdessä luterilaisten kanssa siitä, että uskonpuhdistus asetti ilosanoman Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa kirkon julistuksen ja toiminnan keskipisteeksi. Luterilaiset puolestaan ilmaisevat surunsa siitä, että reformaatio johti kirkon näkyvän ykseyden särkymiseen, mikä ei ollut kenenkään tarkoitus. Siksi riemuvuoden sijasta puhutaan nöyremmin merkkivuodesta.”
Voimme olla vakuuttuneita, että Martti Lutherin kuuluisimman virren ”Jumala ompi linnamme” laulavan sydämen tunteiden riemu, lohtu usko ja armon runsaus täyttävät kirkot holvistoineen kuluvana vuonna ympäri maailman. Virsi soi sydämen tasolla täyteläisempänä ja runsaampana kuin konsaan ennen. Myös Seinäjoen Nuorisotalon holvit vahvistetaan ja valetaan syksyllä tämän jylhän virren sanomalla ja sävelillä lähes kahdenkymmenen näyttelijän ja kuorolaisen matkalla erääseen historialliseen tapahtumaan.

Parikymmentä henkilöä näyttämöllä.

Välillä oman isänsäkin hyväksyntää tavoitellen Luther kamppailee syvissä synnintunnoissa kohdaten lopulta tornikokemuksensa riemussa Jumalan täydellisen armon, lohdun ja pelastusvarmuuden. Karheasti, mutta vilpittömästi Jumalan armollisuutta etsivää Martti Lutheria näyttelee Tarmo Kalmari. Kuluvana vuonna Kalmari näyttäytyy pääosassa Pariisin elokuvajuhlille valitussa , Tomi Saarijärven ohjaamassa elokuvassa Hukkakaurat.

Luther näytelmässä ovat mukana myös mm. Anni Siikaniemi, Elina Kalliovalkama, Maiju Vainionpää, Risto-Pekka Alhainen, Jaakko Pihlajamäki, Kimmo Rantanen, Petri Portti, Timo Kankainen, Mikko Jouppi, Hannu Malkamäki. Kristyn näyttelijäkunnan olen oppinut tuntemaan hyvinkin ”ekumeenisena” sillä näyttelijäkunta koostuu monen kirkkokunnan jäsenistä. Koen LUTHER- näytelmän asettuvan seurueen hengelliseen pyrkimykseen löytää ja tutustua toinen toisemme toisistamme huolimatta. Kristyläiset haluavat lähestyä yleisöään Jumalan armoon ja Jeesuksen uhrilahjaan luottaen.

Ohjaaja Timo Kankainen

Näyttelijät

Martti Luther: Tarmo Kalmari

Katariina von Bora: Maiju Vainonpää

Johannes Bugenhagen: Risto-Pekka Alhainen

Walburga Bugenhagen: Anni Siikaniemi

Lucas Cranach: Hannu Malkamäki

Barbara Brengebier: Elina Kalliovalkama

Paavi: Jaakko Pihlajamäki

Pyhä Pietari: Mikko Jouppi

Munkkiveli Frans: Petri Portti

Munkki Tetzel: Kimmo Rantanen

Johannes Eck, Keisari Kaarle V: Timo Kankainen

Kuorolaisia: Maija Haapakoski, Katariina Saarela, Tuula Koskimies-Hautaniemi, Katriina Sahlberg, Eija-Tuulikki Toikka